Tämä on hillityn elegantti kahvipöydän keskustelunaihe. Sen keskeinen osa on, kuten jo nimikin viittaa, valkosuklaa. Sitä käytetään noin yksi suklaalevyllinen (200 grammaa).
Murustetaan aluksi keksit joko muovipussissa kaulimella painellen tai vaikka tehosekoittimessa. Sulatetaan voi ja sekoitetaan se keksimurujen joukkoon. Pohja painellaan irtopohjavuokaan.
Täytteen tekeminen alkaa valkosuklaan sulattamisella joko vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Vaahdotetaan vaniljakastike. Sekoitetaan hieman jäähtynyt valkosuklaa tuorejuuston joukkoon. Lisätään siihen myös vaahdotettu vaniljakastike.
Liotetaan liivatelehtiä kylmässä vedessä muutaman minuutin ajan. Puristellaan niistä ylimääräinen vesi pois ja sulatetaan ne kuumennettuun vesitilkkaan. Liivateliemi kaadetaan nauhana muun täytteen joukkoon. Sekoitetaan tasaiseksi ja kaadetaan keksipohjan päälle.
Juustokakku saa hyytyä jääkaapin viileydessä kahdesta kolmeen tuntia. Koristellaan lopuksi esimerkiksi tuoreilla mintun lehdillä.
"Valkosuklaajuustokakku" on saanut pisteet 9 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 3 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.
Aika hyvä resepti, eli ihan semi. Minun mielestäni kakkuun voisi myös sopia tavallinen suklaa (esim. fazerin sininen)
Hyvin sanottu, mutta Fazerin suklaissa ei ole kovin paljon makua. ;-) Ehkä tummaa kaakaojauhetta voisi käyttää suklaan sijaan.
Hei
Minkä kokoinen (halkaisija) kakkuvuoan pitäisi olla?