Tämä on paitsi näyttävä, myös herkullinen juustokakkuresepti. Monikerroksinen juustokakku, jonka tumman päällyskuoren alla on suussa sulava täyte kirpeine mustikkasattumineen.
Tämä resepti jakautuu kolmeen osaan; pohjaan, täytteeseen ja kiilteeseen. Täytteessä käytetään yhdestä sitruunasta raastettu kuori ja sitruunan mehu. Kiilteessä puolestaan käytetään puolikkaan sitruunan mehu.
Ensimmäiseksi tehdään pohja murskaamalla keksit muruiksi. Joukkoon nypitään sulatettu voi ja painellaan seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Sitten on vuorossa täyte. Laitetaan liivatelehdet aluksi likoamaan kylmään veteen. Vatkataan kananmunien valkuaiset kovaksi vaahdoksi kulhossa. Vaahdotetaan omassa astiassaan kerma. Sitten kerma- ja valkuaisvaahto yhdistetään. Sekoitetaan tuorejuuston joukkoon sitruunamehu, sokeri sekä vaniljasokeri. Tässä vaiheessa kiehautetaan vesi ja sulatetaan likoamassa olleet liivatelehdet siihen. Liivatevesi sekoitetaan tuorejuustoseoksen joukkoon — huolellisesti. Yhdistellään valmistunut seos kerma–valkuaisvaahtoon. Sekoitetaan joukkoon myös mustikat. Täyte on nyt valmis kaadettavaksi keksimurupohjan päälle. Kaatamisen jälkeen tasoitellaan mahdollisimman hyvin esimerkiksi vuokaa heiluttelemalla. Laitetaan lopputulos hyytymään kolmeksi tunniksi jääkaappiin.
Kiille valmistetaan edellisestä tuttuun tapaan laittamalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mustikat laitetaan puolestaan sulamaan kiehuvaan veteen, jos mustikat ovat pakasteesta. Niitä ei tarvitse keitellä. Marjat nesteiden kera siivilöidään kattilaan ja mustikankuoret otetaan pois. Joukkoon sekoitetaan sitruunamehu, kuorien raaste ja tomusokeri. Kiehautetaan puoli desilitraa mehusta ja sulatetaan joukkoon likoamassa olleet liivatelehdet. Nyt seos yhdistetään mehun kanssa. Seos saa hetken aikaa jäähtyä. Jäähtyneen kiiteen voi kaataa juustokakun päälle ja kakun laittaa sitten hyytymään jääkaapin viileyteen.
"Sitruuna–mustikkajuustokakku" on saanut pisteet 7 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 3 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.