Tämä juustokakku on nopea valmistaa. Raparperi on suositeltava ainesosa täytteessä, mutta ei tietenkään pakollinen. Sen voi korvata jollakin muulla, kuten puolukkasurvoksella.
Ensimmäiseksi laitetaan uuni lämpiämään 175 °C. Murskataan keksit ja sekoitetaan murujen joukkoon sulatettu voi. Sekoitetaan hyvin ja painellaan sen jälkeen taikina irtopohjavuoan pohjalle. Vuoka voi olla esimerkiksi 23 cm halkaisijaltaan.
Sekoitetaan täytteeseen kuuluvat ainekset — raparperi–mansikkarahka ja kolmen kananmunan keltuaiset — keskenään ja kaadetaan täyte pohjan päälle. Paistetaan uunin alimmaisella tasolla noin 20 minuutin ajan. Tarjoillaan tuoreiden hedelmien ja/tai marjojen kanssa.
"Raparperijuustokakku" on saanut pisteet 7.7 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 3 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.