Juustokakku.net

Samassa paikassa parhaat juustokakkureseptit

Etusivu: Juustokakut

New York Cheesecake

  • Julkaistu: 2013
  • Annoskoko: 1 vuoallinen
  • Valmistusaika yhteensä: 0 tunti 20 minuuttia
  • Reseptin lähde: Arla Keittiö

Keksipohjalla ja täyteläisellä tuorejuustotäytteellä uunissa valmistettava juustokakku on pelkistetystä ulkonäöstään huolimatta yllättävän herkullinen.

Valmistusaineet

  • 200 grammaa Digestive-keksejä
  • 125 grammaa meijerivoita
  • 3 dl sokeria
  • 600 grammaa maustamatonta tuorejuustoa
  • 1½ ruokalusikallista vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • 200 grammaa creme fraichea
  • 2 teelusikallinen sitruunamehua
  • 2 ruokalusikallista sokeria

Valmistusohje

Tässä ohjeessa valmistetaan ensimmäiseksi pohja murskaamalla kuivakeksit ja sekoittamalla murut sulaan voihin, jonka joukkoon on lisätty ruokalusikallinen sokeria. Taputellaan taikina irtopohjavuoan pohjalle ja paistetaan uunissa 170 °C noin 5–8 minuuttia. Vuoka voi olla halkaisijaltaan esimerkiksi 24 senttimetriä. Paistamisen jälkeen pohja saa jäähtyä.

Valmistellaan jäähtymistä odotellessa tuorejuustotäyte. Ensin sekoitetaan tuorejuusto, sokeri ja jauhot keskenään tasaiseksi massaksi. Joukkoon lisätään yksi kerrallaan kananmunat. Lopuksi lisätään creme fraiche, sitruunamehu ja sokeri. Massa kaadetaan sen jälkeen jäähtyneen pohjan päälle. Paistetaan 165 °C noin tunnin ajan. Sen jälkeen uunista napsaistaan virta pois päältä ja uunin luukkua raotetaan hieman. Kakku saa kypsyä jälkilämmössä vielä tunnin ajan. Jälkilämmön käyttämisen tarkoitus on estää kakun pinnalla rakojen muodostuminen.

Lopuksi kakku kääritään kelmuun ja laitetaan jääkaappiin vetäytymään vielä muutamaksi tunniksi.

"New York Cheesecake" on saanut pisteet 8 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 3 kertaa.

Mielipiteet

Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.

anne kirjoitti 07. Novemberta 2013

31½ ruokalusikallista ? ??

Pete kirjoitti 07. Novemberta 2013

Kiitos haukankatseisuudestasi, anne! :-) Vehnäjauhojen määrä on nyt korjattu.

bacon kirjoitti 18. Februaryta 2015

Laitoin pekonia taikinan täytteeseen. Nyt se on “New York sepelvaltimotauti”.

Pete kirjoitti 18. Februaryta 2015

:-D

Pannariohjeista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa sivua "New York Cheesecake" sekä Nimimerkki että Mielipide ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, siis siten että vain Juustokakku.netin tekijä lukee sen, käytä tätä lomaketta.