Tämä on yksi niistä juustokakkuresepteistä, joihin ei kuulu uunissa paistamista lainkaan. Jälkiruoan kruunaa erilaisten hedelmien käyttö. Hedelmien sijaan erittäin makean variaation voi luoda rouhimalla koristeeksi suklaata.
Juustokakku valmistuu kolmesta eri osasta: pohjasta, täytteestä ja koristelusta. Ensimmäiseksi valmistetaan pohja sulattamalla voi ja lisäämällä siihen mysliä tai murskattuja keksejä. Sekoitetaan ne keskenään tasaiseksi massaksi. Painellaan sitten seos leivinpaperilla vuorattuun tai hyvin voideltuun irtovuokapohjaan, jonka halkaisija on noin 22 cm.
Sen jälkeen tehdään täyte vatkaamalla kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään kuohkeaksi vaahdoksi. Lisätään sekaan hienoksi raastettu sitruunankuori ja tuorejuusto. Sekoitetaan tasaiseksi. Liotetaan sitten liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Vatkataan kerma sillä välin löysäksi vaahdoksi. Liivatelehdistä puristellaan seuraavaksi ylimääräinen vesi pois ja liotetaan ne noin 0,5 desilitraan kiehuvaa vettä. Lisätään liivateseoksen joukkoon sitruunamehu ja annetaan jäähtyä hetkeksi. Sen jälkeen se lisätään ohuena nauhana juustoseokseen sekoittaen koko ajan. Käännellään lopuksi seoksen joukkoon kermavaahto. Täyte on nyt valmis levitettäväksi juustokakkupohjan päälle. Täytteen levittämisen jälkeen kakku laitetaan jääkaappiin muutamaksi tunniksi jäähtymään, tai pakastimeen noin puoleksi tunniksi. Ennen tarjoilua kakun päälle voi viipaloida oman maun mukaan hedelmiä koristeeksi.
"Hedelmäjuustokakku" on saanut pisteet 7.5 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 2 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.