Arlan gluteiinittoman juustokakkureseptin ansiosta gluteiinia välttelevät henkilöt, esimerkiksi keliaakikot, voivat nauttia tästä joka tilaisuuteen sopivasta herkusta.
Ensimmäiseksi murskataan gluteiinittomat keksit (esimerkiksi Semper-välipalakeksit) muruiksi ja murujen sekaan lisätään pehmeä voi sekä sokeri. Nämä kolme ainesta sekoitetaan sitten tasaiseksi massaksi. Voidellaan pieni irtopohjavuoka ja painellaan taikina siihen tiiviisti, myös sivuille. Pohjan halkaisija saa olla esimerkiksi 15-20 senttimetriä.
Kun pohja on valmis, notkistetaan tuorejuusto. Vatkataan sitten sokeri ja kananmunat keskenään kevyesti. Yhdistetään tuorejuusto äsken valmistettuun sokeri–munaseokseen. Lisätään joukkoon sitruunasta raastettu kuori sekä vaniljasokeri. Täyte kaadetaan juustokakkupohjan päälle.
Lämmitetään uuni 175 °C lämpöön ja paistetaan juustokakkua uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Ennen tarjoilua sen on on syytä antaa jäähtyä. Juustokakun voi tarjoilla hieman lämpimänäkin, mutta parhaimmillaan se on kylmänä vadelmien kera.
"Gluteeniton juustokakku" on saanut pisteet 8.2 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 5 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.