Appelsiinijuustokakku on helppo tehdä. Kakkuun voi tuoda yllättävää lisämakua lisäämällä täytteeseen sulatettua tummaa suklaata.
Tässä ohjeessa on kaksi vaihetta; pohja ja täyte. Tehdään ensimmäiseksi pohja pilkkomalla kylmä meijerivoi kuutioiksi. Sitten se sekoitetaan jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisätään joukkoon sokeri ja sekoitetaan vesi nopeasti taikinaan. Painellaan sitten taikina uunivuoan pohjalle, vuoka halkaisijaltaan noin 22 senttimetriä. Lopuksi pohja peitetään ja laitetaan jääkaappiin puoleksi tunniksi. Sitten sitä esipaistetaan 10 minuuttia uunin keskitasolla 200 °C lämmössä.
Tehdään seuraavaksi täyte lusikoimalla tuorejuusto kulhoon. Lisätään joukkoon appelsiinin mehu pienissä erissä samalla sekoittaen. Vatkataan juustoseoksen joukkoon kananmunien keltuaiset. Sitten on vuorossa sokeri ja appelsiininkuorien raaste. Vatkataan seos ilmavaksi. Lisätään vehnäjauho. Vaahdotetaan sitten kananmunien valkuaiset ja lisätään syntynyt vaahto varovasti juustoseokseen. Täyte kaadetaan sitten esipaistetun kakkupohjan päälle uunivuokaan. Sulatettua suklaata voi sen jälkeen valuttaa täytteen päälle.
Paistetaan juustokakkua uunin keskitasolla 200 °C lämmössä noin 30 minuutin ajan — kunnes kakun pintaan tulee väriä. Paistamisen jälkeen kakku jäähdytetään ennen tarjoilua.
"Appelsiinijuustokakku" on saanut pisteet 6 yhteensä 10 pisteestä. Juustokakkuresepti on arvosteltu 4 kertaa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.
vähän turhan pienellä osa raaka aineista, saisiko isommaksi että ei tarvitsisi ihan ruudussa kiinni töllöttää??